Tällä viikolla hypättiin Aristokatit-satuun. Luimme sadun, esitimme sitä pöytäteatterina, piirsimme elokuvamusiikin tahdissa ja lopuksi katsoimme elokuvan.
Kevät on selvästi tullut, joutsenia on havaittu ja välipalakin on päästy syömään ulkona.
|
Maanantaina teimme roskien keruuretken ja poikkesimme läheiseen puistoon. Kaksi eskarilaista edusti meitä samaan aikaan Vihreä Lippu-raadin kokouksessa. Kokouksen aiheena tällä kertaa myöhemmin pidettävän liikuntapäivän suunnittelu. |
|
Aristokatit. |
|
Susileikki on nähtävästi leikitty loppuun ja nyt alkoi isomman majan rakennuspuuhat. |
|
Metsään oli ilmestynyt loistava kalavesi. Ongella nousi ahventa ja haukea -jokunen kuhakin ja tietty pikkusinttejä. |
|
Aristokatit pöytäteatterina. Ensin aikuisten pitämänä, sitten lasten. |
|
Innokkaimmat jatkoivat vielä esitysten jälkeenkin. |
|
Sadun piirtämistä. |
|
Bändi esiintyy. |
|
Yksi sadekelin parhaista paikoista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti