perjantai 9. lokakuuta 2026

Askartelua

Tämän viikon voi tiivistää kahteen tekemiseen; kirjahommat ja askartelu.
Sudenmarjojen ryhmä täyttää 10 vuotta ja olemme valmistelleet juhlaa askartelemalla satumetsään asukkaita. Lapsilla on ollut huikeita ideoita ja niitä olemme pikkuhiljaa toteuttaneet.


Peikon piirtämistä.

Sienille syntyi jalka.


Tässä syntymässä possu ja kissa.

Oli niin kova tuuli, että pressua ei saatu asettumaan.
Oli huikean hauskaa pidellä kiinni tuulen riepottamasta pressusta.

A vai AA

Tässä syntyy oravan häntää ja mörön silmät.

"Piirrä ohjeen mukaan".

Aika hyvin ovat hallussa käsitteet "vieressä, välissä, ala- ja yläpuolella". Oikea ja vasen ovat vielä vaikeita, mutta ne ehtii kyllä oppia myöhemminkin.

Pöytäpaikkoja on rajoitetusti, mutta hyvin sujuu lattiallakin.





 

perjantai 2. lokakuuta 2026

Lämpimän syysviikon kuulumiset

Olemme saaneet nauttia tämän viikon upeista syyspäivistä. Aurinko on välillä lämmittänyt vielä kesäisen lämpimästi, vaikka aloitettiin jo lokakuu.

Arkiseikkailu on laittanut meidät liikkumaan vielä vähän enemmän, kuin tavallisesti. Tällä viikolla saimme tehtyä kaikki arkiseikkailun rastit ja palkintoreissu tehtiin uuteen liikuntasaliin. Siellä oli kivat telinevoimistelusysteemit ja isot patjat, jotka kutsuivat kuperkeikkoihin ja rohkeita jopa voltin tekoon.

Rastihommia tehtiin vielä matikkatehtävien parissa. Myös eskarikirjassa piti etsiä erilaisia muotoja.

Askarteluhommia aloiteltiin ja meillä onkin hiukan isompi projekti mielessä, mutta siitä myöhemmin...

"Etsi keppi, joka on samanpituinen kuin jalkasi".

Näin vaikeatkin voivat sujua hienosti...

...mutta ensin pitää harjoitella helpommilla, jotta voi oppia vaikeita.

Harjoiteltiin muotoja hyppimällä.

Osa teki myös hyppytehtäviä kaverille.

Kantelesatuhetki.

Liisterihommia.

Näistä syntyy taikasieniä.

Näin upea paikka! 

Pienen harjoittelun jälkeen oman vuoron odotuskin onnistui.

Kaverin kanssa sai kopitella.

Eskarikirjasta muotojen väritystä ja laskemista.

Sienet saivat hienoja värejä.


Viikko päättyi kirjastoreissuun.

Kirjojen valinta on tarkkaa puuhaa.