perjantai 29. toukokuuta 2026

Jäähyväiset ❤️

Viimeinen viikko meni vauhdilla ja päättyi aivan superhienoon kevätjuhlaan.
Kiitos Sudenmarjat ja perheet!

Vietimme kesällä syntyneiden synttäreitä pomppulinnassa.

Kaivoimme syksyllä haudatun maatumiskokeen ylös.
Kuopasta löytyi matojen lisäksi, teepussin pakkauksen jämät, värikynä (haljenneena), pieniä paloja sanomalehteä ja voipaketin metallikansi. (Syyskuun postauksesta voi tarkistaa, mitä maahan laitettiin.)

Odotettu pyöräretki ja ensimmäinen tauko.

Jätimme pyörät parkkiin ja jatkoimme kävellen matkaa.

Aika jyrkkä ylämäki.

Maisemat olivat komeat mäen huipulla.

Laitettiin ruokaa trangialla ja maistui kyllä hyvältä.

Laavulla syötiin vielä välipala ennen lähtöä takaisin.

Nämä rakastuneet pääskyset eivät paljoa pelänneet.

Juhlia valmisteltiin yhdessä.

Tässä syntyi seitsemän kääpiön mökki.

 

perjantai 22. toukokuuta 2026

Kevätpäiviä

Kahden viikon kuulumiset tällä kertaa, kun viime viikolla oli vain kolme eskaripäivää. Paljon on puuhailtu erilaisia juttuja.

Kävimme viettämässä unelmien liikuntapäivää vanhusten palvelukeskuksessa ja vastaanotto on siellä aina niin mahtava. 
Seurakunta oli järjestänyt retkipäivän leirikeskuksessa kaikille eskarilaisille ja kiersimme siellä kaveritaitorasteja. Kiva päivä ja bussimatkat ovat aina se odotettu tapahtuma 🤭

Lasten lintuviikkoa vietetään parhaillaan ja onnistuimme bongaamaan sateisella linturetkellä linnunpesän korkealla männyssä. Monta muutakin rastia saatiin bingoon.

Yhtenä päivänä perustimme Sudenmarjojen metsään torin ja aikamoinen vilinä torilla kävikin. Myytävänä oli monenlaista riistaa, makkaroita, limua, mansikoita ynnä muuta. Hintalaput kirjoiteltiin tuotteisiin itse ja torileikki jatkui iltapäivällekin.

Tällä viikolla päästiin osallistumaan koko kunnan yhteisille varhaiskasvatuksen festareille ja kivaa tietysti oli! Kasvomaalauksia, musiikkia, taikuriesitys, saippuakuplia ja popcorneja... 

Huivijumppaa yhdessä vanhusten kanssa.

Ikäihmiset ovat siitä kiitollinen yleisö, että heille riittää lasten katseleminen ohjelmanumeroksi.

Seurakunnan retkipäivällä.

Lohikäärme Justuksen rastilla juteltiin erilaisuudesta ja opittiin uusi laulu.

Linnut kertoivat leikkiin ottamisen tärkeydestä.

Hauki ja Lohi olivat joutunet riitatilanteeseen ja piti keksiä hyviä sanoja riidan ratkaisemiseksi.

Aika kylmää oli merivesi vielä.

Kirjainjunaan piti laittaa oikeita kuvia.

Näille linnuille rakennettiin pesiä ja etsittiin munia.

Kirjahommat alkaa olla loppusuoralla.

Pöpöt pakenevat saippuaa. 

Metsäretkellä sai maistella koivunlehtiä ja kuusenkerkkiä.

Kerättiin pussillinen roskia uusilla "roskapihdeillä".

Torileikkiin hintalappujen kirjoitusta.

Aika hyvännäköisiä kakkuja.

Kun itse ei vielä osaa ihan kirjoittaa, niin kaveri auttaa.

Hinnat mietittiin tarkoin.


Tapasimme festareilla Hilla-koiran. Hän sai runsaasti rapsutuksia.

Saippuakuplapisteellä.

Päästiin soittamaan erilaisia soittimia festarikeikalla.

Muusikko/Säveltäjä Kari Mäkiranta viihdyttää Sudenmarjoja munniharpulla.

Kokeiltiin, miten eri esineet kelluvat/uppoavat.




 

perjantai 8. toukokuuta 2026

Hyvää äitienpäivää!

Tällä viikolla ollaan tehty äitienpäiväyllätyksiä ja nautittu lämpenevistä iltapäivistä. 
Kynähommia on mahtunut viikkoon, samoin paljon leikkiä.

Pikkuporukalla kävimme kirjastossa ja toisella pikkuporukalla oppimassa hiukan tekoälyn käyttöä.
Jännittävin päivä oli tietysti kouluun tutustumispäivä. Silloin sai tietää oman opettajan ja nähdä ensimmäistä kertaa kaikki tulevat luokkakaverit.

Ulkona tarkenee jo istua rakentelemassa.

Tai ratkomassa älypelejä.

Tehtiin "matikan koe". Hienosti alkaa onnistua hiljainen työskentelykin.

Kirjastosta haettiin kevään viimeiset kirjat.

Metsään syntyi kuntosali, jossa voi punnertaa...

...tai tehdä vatsalihaksia...

...nostaa puntteja.

Tää oli koko porukan leikki monena päivänä. Osa piti kuntosalia ja osa kävi asiakkaina 😊

Aamuisin ehtii värittää.

Kirjassa K-kirjan.

Äidit oli kutsuttu leikkimään meidän kanssa.

Äiti sai askarrella itselleen myös korun.