torstai 30. huhtikuuta 2026

Liikunnallista menoa

Aloitimme viikonlopun pyöräillen opiskelijan tekemällä taitoradalla ja hiukan pääsi myös kiihdyttelemään pidemmällä matkalla. Olemme valmiita pidemmällekin pyöräretkelle!

Tunnetaidoissa tutustuimme kettuun, joka inhosi herneitä. Inho olikin vaikea tunne, johon sekoittui monta muutakin tunnetta. 

Tällä viikolla pääsimme myös jalkapalloseuran järjestämään eskarifutikseen. Tekonurmikentälle oli tehty monta eri tehtäväpistettä, joita ohjasivat kuudesluokkalaiset jalkapalloilijat. Kiitos järjestäjille, meillä oli kivaa!

Viikko päättyi koko päiväkodin vappubileisiin pihalla ja tänä vuonna saatiin syödä munkit ilman räntäsadetta (viime vuotisesta jäi muistiin erityisen kylmä keli).

Lähdössä.

Ajettiin hiekkatietä päästä päähän aika tosi monta kertaa
(ainakin, jos kysytään aikuisen ajelijan reisiltä 😅).

Ensin ohjeet, ennen kuin pääsi taitoradalle.

Tarkkana piti olla.

Hyvin sujuu.



Aamunuotiolla kettu.

Tutkittiin varjoja, eikö olekin selvä gekko?

Tää vois olla krokotiili.


Piti etsiä puu, jota vasten on hyvä nojata...

...sulkea silmät ja kuunnella. Teimme havainnon, että kun suljemme silmät, niin äänet kuuluvat paremmin.

Taikapusseja etsittiin metsästä.


Hanna-Hippo ja Sudenmarjat futiskentällä.

Norsupalloturnaus.


Piti ensin potkaista "seinään" ja sitten maaliin.

Kuka pelkää puolustajaa?


Hyvästeltiin meidän ihana ope-opiskelija isolla hampurilaishalauksella.

Aloiteltiin äitienpäivän hyshys-hommat.


Toiveruokapäivänä nautittiin hampurilaiset auringon paisteessa.

Ja kyllä maistuivat.


Vappujuhlat pihalla.




 

perjantai 24. huhtikuuta 2026

Telttailua

Tästä viikosta iso osa meni vielä vesipeuhun parissa uimahallissa. Opittiin kellumista ja liukumista, sekä pelattiin haavihippaa. Eskariin palasi aika väsyneitä Sudenmarjoja uinnin jälkeen. Onneksi sai käpertyä hetkeksi makuupussiin kuuntelemaan satua.

Eskarikirjaa ehdittiin tekemään ennen uinteja ja uuden kirjaimen lisäksi harjoiteltiin pylväsdiagrammin tekoa ja haastateltiin siihen kavereita erilaisista asioista (lempilätkäjoukkue, lempipokemon, lempieläin...).

Ötökkäprojekti sai jatkoa, kun lähdimme uudestaan retkeilemään samoille paikoille kuin kuukausi sitten. Otimme taas kuvat paikasta ja selvästi oli jokaisen kuvauskohde muuttunut kuukaudessa. Tutkimme luontoa myös luupeilla ja mikroskoopilla. Hämähäkki ja muurahaiset näyttivät mikroskoopilla lähes suurpedoilta.

Tällä viikolla vietettiin myös partioviikkoa, mutta Sudenmarjoissa se supistui partiopäiväksi. Perjantaina saimme vieraaksi paikallisesta lippukunnasta partiojohtajan kertomaan meille partioharrastuksesta. Pystytimme lähipuistoon ison puolijoukkueteltan ja vietimme päivän siellä. Ruoka maistui ja päivälepo oli tunnelmallista teltassa.

Laiva sai katon tällä viikolla.

Rohkeat (eli lähes kaikki) hyppäsivät syvään päähän.

Luupilla koitettiin muun muassa laskea vuosirenkaita.

Arvuuteltiin partiossa tarvittavia tavaroita. Aika paljon oli samoja juttuja, kuin Sudenmarjoissakin.

Tää on Masa.

Matkalla teltan kanssa puistoon.

Jos on riittävästi vahvaa väkeä, niin iso teltta on helppo nostaa ja siirrellä.

Kaikkia tarvittiin, jotta saatiin teltta pystyyn.

Kiilat piti lyödä riittävän syvälle maahan.



Herää, herää partiolainen, huivisi on kadonnut.

Puiston vieressä oli hyvä käpymetsä, jossa syntyi monta käpylehmää.



 

perjantai 17. huhtikuuta 2026

Vesipeuhua ja muuta mukavaa

Olemme nauttineet ihanasta aurinkoisesta kevätkelistä. Ruokailut hoituvat ulkoilmassa mukavasti ja kirjahommatkin on siirretty suurelta osin ulos. Kevään merkkejä on bongailtu jo useita.

Eskarilaisten vesipeuhuun päästiin tällä viikolla kahtena päivänä ja ensi viikolla jatketaan. 

Eskarihommissa ollaan kerrattu kirjaimia, tutustuttu kelloon ja palautettu mieliin tunnetyyppien tunteita.

Viikko päättyi mukavasti isovanhempien ja muiden läheisten vierailuun. Nikkaroitiin risti-nolla -peli ja nautittiin vieraiden tuomista eväistä. Kiitos vieraille!


Harjoiteltiin kellonaikoja jättikellon kanssa.

Piti löytää kaveri, jolla on sama kellonaika.

Kellotehtävä tehtiin myös eskarikirjaan.

Kerrattiin kolme jo opittua kirjainta.


Piti saada pallo liikkumaan puhaltamalla.

Loppupiirissä puhalletaan ilmapallo, joka puhkeaa aina lopuksi (saa roiskia).

Päästiin koululle ruokailemaan.

Kävimme kunnanvirastolla laulamassa koko päiväkodin voimin.

Laiva saa kattoa.

Rastihommia. Tällä rastilla etsittiin erilaisia juttuja ohjeen mukaan.

Liikuntarasti. Pysytkö yhdellä jalalla 10 sekuntia.

Tee 5 kyykkyä. 

Jatka sarjaa.

Rakenna mallin mukaan.

Rakenna mallin mukaan.



Veistohommiakin on saanut tehdä, kun kelit sallivat paljain käsin olemisen.

Tunnetyyppien kertausta -tässä karhu ja rakkaus. 
"Kun teet asiaa, jota rakastat, mitä muita tunteita tunnet samaan aikaan?"

Isovanhempien- / läheistenpäivänä nikkaroitiin ja syötiin eväitä.

Tavoitteena oli risti-nolla -pelilauta.

Jokainen sai kotiin (tai isovanhempien luo) vietäväksi hienon pelilaudan.