perjantai 12. tammikuuta 2024

Uusi vuosi!

Sudenmarjat ovat palanneet joululomalta ja eskarin kevätlukukausi on startattu! Parin viikon tauon jälkeen oli kiva taas nähdä kavereita ja leikkiä omassa metsässä. 

Viikkoon mahtui paljon kivoja juttuja. Juhlittiin ensimmäiset 7-vuotis synttärit, käytiin luistelemassa ja tehtiin hiukan kynähommia. Tutustuimme myös vaaleihin ja äänestämiseen, sillä tulossa on Metsäneläinten vaalit. Niistä lisää ensi viikolla.

Käytiin palauttamassa joulukirjat ja lainaamassa uutta lukemista

Paluumatkalla jäätiin leikkimään lumikasaan, 
johon joku oli kaivanut tunnelin ja pesiä.


Kahtena päivänä käveltiin koulun viereiselle kentälle luistelemaan.

Ambulanssi-hippaa, jossa aikuiset kuskasivat potilaita sairaalaan

Tosi innokkaita ja taitavia luistelijoita. 
Juteltiin, että kaatuminen kuuluu tähän lajiin.

Kokeiltiin mm. erilaisia liukuja ja jarrutuksia

Tuttu Peikon pesä-leikki luistimilla

Taas on puuvaja täynnä puita

Toinen luistelupäivä. 
Kaikki saivat luistimet itse jalkaan ja moni 
myös pois jalasta, näppärää porukkaa!

Vapaan luistelun lisäksi leikittiin yhdessä mm. 
Maa-meri-laiva ja Linnut vaihtaa pesää- leikkejä.

"Voitko vahtia mun lemmikkiä?"

Mäki se on pienikin mäki

Tässä mäessä tuli hurjat vauhdit

Sankarilla oli selvät sävelet
leivonnan suhteen, valkosuklaakakkua!

Uuden pelin pelailua

Ruokalaatikoita voi kuskata ruokakärryn lisäksi myös pulkassa...

Viikon päätteeksi lumileikkejä ja erilaisia rakennelmia lumesta 



















 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti