perjantai 1. joulukuuta 2023

Tonttu!

Pakkanen on paukkunut koko viikon! Ja siihen malliin, että taas oli tilattava lisää polttopuita.

Heti viikon alkajaisiksi Sudenmarjat ryhtyivät tekemään joulukortteja. Kortteja koristaa hamahelmista tehdyt lumiukot, joulupukit, paketit ja porot. Kortit toimitamme lähempänä joulua vanhainkodin asukkaita ilahduttamaan.

Tähän viikkoon osui mukavasti erilaisia tapahtumia. Ensin oli vuorossa eskareiden pikkujoulut. HaNi-hallille kerääntyi 80 eskarilaista liikkumaan erilaisilla toimintapisteillä. Viikko päättyi adventtihartauteen Mynämäen kirkossa.

Ja koska perjantaina oli joulukuun ensimmäinen päivä ja joulukuuhun liittyy taianomaisia asioita, saivat Sudenmarjat kirjeen ihka oikealta tontulta! Mitä kaikkea se tonttu meille keksiikään, sitä jäämme jännityksellä odottamaan!


Tarkkaa hommaa pienten helmien kanssa!

Tässä syntyy poro ja lahjapaketti

Tässä meinasi mennä (aikuisella) sormi suuhun, 
sen verran mallikuvan rivit hyppivät silmissä

Silityksen jälkeen päästään vielä liimaushommiin ja tietysti eskarit itse 
kirjoittavat kortteihin hyvän joulun toivotukset

Leipomispuuhissa

Synttärien kunniaksi on hyvä herkutella!

Lumilapiot on otettu esiin ja viikon mittaan leikitty paljon erilaisia lumileikkejä

Joko ne polttopuut taas loppui?

Puut oli hetkessä kannettu sisään kun jokainen oli vuorollaan auttamassa.


Pikkujouluissa otettiin ensin yhteistä alkulämmittelyä

Yläkerran disco

Temppurata

Mahalaudat

Norsupalloa

Mehu- ja piparitarjoilu!

Puistossa



Perjantaina syötiin aamupalaa ihanan jouluisissa tunnelmissa

Oltiin ajoissa ja päästiin parhaille paikoille eturiviin

Juri-pappi kertoi meille mitä neljä adventtikynttilää symboloivat. 
Kodalle päästyämme muisteltiin niitä ja kaikki neljä olivat jääneet 
Sudenmarjojen mieliin: toivo, rauha, rakkaus ja ilo

Kirkkoreissun jälkeen kodassa oli tapahtunut kummia! Kaappi oli lukittu...

...ja tällainen löytyi!

Kun saimme avauttua koodilukon, pääsimme käsiksi kirjeeseen. 
Eli jos ratkaisemme 11 arvoitusta onnistuneesti ja osaamme tulkita mikä 
sana niistä muodostuu, pääsemme käsiksi isoon lahjapakettiin??

Purkissa ollut avain sopi lukkoon ja kaapista paljastui tontun koti. 
Voi sitä ihmetystä! Tilanne vaatii malttia, kuten tonttu kirjeessä kirjoittaa.













perjantai 24. marraskuuta 2023

Vihdoinkin talvi

On päiviä, kun räntää sataa vaakasuorassa ja naapurit katsovat meidän touhuja ikkunasta ja ajattelevat, että onpa mukava olla sisällä. Tällä viikolla sisällä työskentelevät ovat varmasti kadehtineet meitä kun olemme saaneet nauttia ulkoilusta kivoissa keleissä.

Uusi viikko startattiin Lapsen oikeuksien päivällä. Juteltiin mitä oikeuksia kaikilla maailman lapsilla tulisi olla ja tultiin siihen lopputulokseen, että meillä on täällä Suomessa asiat tosi hyvin. Lapset saivat äänestää mikä on mieluisinta puuhaa ja yhteisleikit veivät voiton. Tiistaina tehtiin lumitaidetta ja lähdettiin liukurimäkeen Häävuorelle.

Matikkakävelyllä bongattiin ja laskettiin mm. postilaatikkoja, jouluvaloja ja koiria. Kaikkia tuli vastaan, mutta postilaatikoita ylivoimaisesti eniten, yhdenksänkymmentä kappaletta. Eskarikirjassa seikkailtiin taas "äikkäpuolella" Villiviikunoiden eskarien kanssa. Luimme kaksi uutta tarinaa ja uusi kirjainkin opeteltiin.


Aurinko on ilahduttanut meitä läsnäolollaan 

Kolmesta vaihtoehdosta piti äänestää itselle mieluisinta tekemistä 

Ääntenlasku! Yhteisleikit saivat eniten ääniä.

Timanttivarasto

Lasten toiveesta Taikurihippaa

Haarukka ottaa kiinni lihapullaa, joka pakenee säilykepurkkiin 

Matikkakävelyllä

Leikkitauko

Maalaushommia ulkona



"Tää on kun taideteos"

Aurinkoisen aamujumppaa

Lähdettiin Häävuoren metsään liukurimäkeen

Kalliolla oli jäätä joka vauhditti menoa

6 liukuria ja 13 liukujaa, hyvää harjoittelua vuorotteluun

O-kirjaimen harjoittelua













perjantai 17. marraskuuta 2023

Lautapeliviikko

Tällä viikolla Sudenmarjat ovat pelanneet ahkerasti lautapelejä! On pelailtu pienissä porukoissa aikuisen kanssa sekä kahdestaan kaverin kanssa. Osa peleistä oli vanhoja tuttuja eskarin pelejä, mutta myös kokonaan uusia pelejä päästiin kokeilemaan. 

Sudenmarjat ovat ketteriä ja taitavia liikkumaan, eikä ihme, sillä metsässä kulkiessa ja leikkiessä motoriikka kehittyy. Tällä viikolla oltiin ekaa kertaa jumppasalissa teemalla "välineviidakko". Salissa oli paljon erilaisia toimintapisteitä, joita sai vapaasti kiertää ja kokeilla. Huimapäiset Sudenmarjat kiipesivät, hyppäsivät, roikkuivat, keinuivat, pomppivat ja temppuilivat sydämensä kyllyydestä. Seuraavaa salivuoroa jäätiin jo odottamaan.

Viikkoon mahtui myös yhteisleikkejä koulun pihalla, uusia lauluja ja eskarikirjahommia. Läksyjäkin Sudenmarjat ovat toivoneet, katsotaan josko toive vielä lähiaikoina toteutuu.


Blokus-peli oli monen mielestä kiva

Vanha tuttu Kimble


Kestosuosikki Afrikan tähti

Pehmeälle patjalle hyppiminen oli mieluista hommaa

Nähtiin hienoja heittoja koriin 

Vanteen pyöritystä 

Aikamoiset vauhdit sai vanteilla aikaan 

Patjalla nähtiin kärrynpyöriä, kuperkeikkoja ja käsillä seisontaa

"Näissä voi myös kiivetä, ei vaan keinua"


Liukumäki

Aikamoisia temppuilijoita nämä tyypit



Harjoiteltiin sarjan jatkamista

Seikkailu vuorilla

Battle sheep eli lampaiden taisto

Jäänhakkuuta

Vuorikiipeilyä