perjantai 15. maaliskuuta 2019

Vesi

Vesiteemalla on menty tätä viikkoa. Olemme tehneet monenlaisia kokeita veteen liittyen. Lumesta tulikin tosi vähän vettä, kun se suli. Teimme värikästä jäätaidetta ja tarkoitus oli, että taideteokset välkkyvät kauniisti auringossa. Vesisade vain ehti ensin... 
Keväinen vesi on pikkuhiljaa valtaamassa metsää ja talvi ja lumi saavat väistyä.


Lauluhetkellä salissa.

Majan rakennusta.

Tabletit ja kännykät pitää tietty olla.

Eräseikkailijoiden päämaja valmistui.

Purkilliset lunta sulamassa. Jokainen sai arvata, mihin asti sulanut vesi yltää.

Jäätaiteen värjäystä.

Sulamiskokeen lopputulosta hämmästelemässä. Kaksi oikeaa arvaustakin löytyi!

Jäätaidetta.

Eskarilaiset saivat laskupurkit (eli purkissa helmiä tms.) ja niitä tarkisteltiin päivittäin, onko määrä pysynyt samana. Ilmeisesti kodassa asustaa laskupeikko, koska kummallisia asioita oli purkeissa yön aikana tapahtunut.





Tehtiin maapallo pienoiskoossa ja tutkittiin, miten se vesisade syntyy. 

Leipurit siivoamassa jälkiään.

Sankarin herkulliset tarjottavat.

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Laskiainen ja muuta kivaa

Eskarit ovat odottaneet kovasti omaa kirjastokorttia ja nyt se vihdoin saatiin! Kaikki eskarit olivat suorittaneet lukuprojektin hienosti ja kirjastokortit tulivat monella heti käyttöön.

Laskiaista juhlittiin naapurieskarien kanssa ulkona leikkien ja tietty herkutellen laskiaispullilla ja kuumalla mehulla.

Koko viikon meidän ilona ollut opiskelija kertoi meille metsäretkellä miten mäyrä ja muurahaiset viettävät talvea. Leikittiin myös pari aiheeseen sopivaa leikkiä. Iso kiitos opiskelijalle tästä viikosta!


Eskarit tutustuivat kellonaikoihin.

Kirjastossa..

Istuintyynyt olivatkin palapeli.

Ylpeät kirjastokortin omistajat.

Kirjaston uusi lainausautomaatti on kiva juttu.

Pohjoistuuli ja etelätuuli -hippaa.

Laskiaispullat ja kuuma mehu maistuivat.

"Nuotion" äärellä.

Muurahaisella on kolmeosainen ruumis.


Mäyrälauma.

Eväät maistuvat metsässä erityisen hyviltä.

Liukuria ei tarvittu, kurahousut riittivät.


perjantai 1. maaliskuuta 2019

Teemana minä ja perhe

Aloitimme viikkoa arvuutellen vauvakuvista, kuka on kuvassa. Tutustuimme myös moneen vauvaleluun, joista osa oli vieläkin tärkeitä. Teemaan liittyen piirsimme myös perhekuvat.

Vietimme yhden aamupäivän rasteja kierrellen lähikoulun 1-2 -luokkalaisten kanssa. Grillasimme makkaraa ja joitain yhteisiä leikkejäkin syntyi.

Kalevalan päivänä opettelimme vanhan perinneleikin 10 tikkua laudalla ja näimme pienen esityksen siitä, miksi kissat jahtaavat hiiriä. Tietysti luimme Mauri Kunnaksen Koirien kalevalan.


Soppaa syntymässä.

Aika söpöä porukkaa olleet nämä jo pieninä.

Tylsänpitopaikka.

Rastihommia.

Yhdistä eläin ja jäljet.

Tarkkaa hommaa.

Matikkatehtävä.


Makkara maistuu.


Kevät tulee...

Taas tarkenee olla hetken ilman hanskoja ja veistellä.

Hiiri kissalle räätälinä.

Kymmenen tikkua laudalla.

Saimme kuoriperunoita. Huippuhienosti sujuu perunan kuoriminen!

"Tää on vessassa".

Maja rakentuu.

Uudessa majassa on kiva leikkiä.

perjantai 15. helmikuuta 2019

Oman kirjan viikko


Olemme viettäneet oman kirjan viikkoa ja kirjoja on luettu ahkerasti yhdessä ja yksin ja kaverin kanssa. Teimme kirjoista myös arvostelut, jotka kannattaa käydä lukemassa eteisessä.

Tällä viikolla on juhlittu myös ystävänpäivää ja käyty katsomassa lukiolaisten penkkarijuhlia.

Sudenmarjojen ajatuksia ystävästä:
*semmonen, joka auttaa
*käy leikkimässä
*osaa leikkiä hyvin
*ei lyö eikä kiusaa
*ystävällinen toiselle
*ei fuskaa, on reilu
*joka pelastaa

Ystävän kanssa voi:
*käydä uimassa
*leikkiä
*olla kaksistaan
*lähetellä viestejä
*herkutella
*pelata lautapelejä
*urheilla
*soitella

Kirja-arvostelun tekoa.

Sulaneen tunnelin ympärille rakennettiin lumitiilistä uutta linnaa.


Tiilien tekoa.

Paikanvalinta oli hiukan huono, sillä vuorotellen karkasi joko astia tai poika alamäkeen. 

Timantteja louhitaan astiakaupalla.

Tehtiin rästihommia valmiiksi.

Darth Wader taisi olla monen pojan suosikki.
Karkkeja sateli niin, että saamme vielä kevään mittaan herkutella useamman kerran.
Ystävänpäivänä etsittiin sarjakuvaystäviä.

Pitkästä aikaa syntyy majaa.

Koristeltiin ystävänpäiväleivokset.