perjantai 13. helmikuuta 2026

Olympialaiset

Tällä viikolla on vietetty Sudenmarjojen olympialaisia. Viikko alkoi kuitenkin yllättävällä sähkökatkoharjoituksella ja henkilökunnastakin puolet oli sairastuvalla. Jokunen laji piti jättää ohjelmasta pois, mutta hyvät kisat saatiin aikaan.

Luistelulla aloitettiin ja tehtiin erilaisia taitoa vaativia pujotteluratoja. Tässä porukassa on taitavia luistelijoita!

Jatkettiin kirjainten etsinnällä, joka piti suorittaa kolmen hengen joukkueessa. Joukkueessa toimiminen vaati ensin pientä treeniä, mutta loppua kohden sujui hienosti. Kaikki joukkueet suoriutuivat tehtävästä mainiosti ja lopuksi autettiin myös kaveria.

Metsään tehtiin kaksi parkour-rataa ja kokeiltiin kumpaakin. Toisen joukkueen radasta arvosteltiin parhaat kohdat.

Ampumahiihto oli se toivotuin laji ja onneksi lähipuistossa oli sen verran lunta, että suksi kulki. Toisella ampumapisteellä piti osua tennispallolla renkaaseen ja toisella ammuttiin vesipyssyllä "maalitauluun".

Viikko päättyi koko päiväkodin villasukkakävelyyn rapsakassa pakkasessa. Sudenmarjat olivat aivan innoissaan tuntumasta jalkojen alla -kiva laji tämäkin.

Luistelukentällä.


Kirjaimia sai kääntää max. 2 ja sitten etsimään paria metsästä.


Voittajajoukkue.

Parkour-rata.


Toinen parkour-rata keskittyi tasapainoon.

Tarkka tähtäys.

Nämä sankarit hiihti useamman sakkokierroksen😀

Tauluun osuminen oli yllättävän vaikeaa.


Lumitaidetta.

Viikon päätteeksi väritettiin olympiarenkaat...

...ja piirrettiin kuva hauskimmasta lajista.

Sudenmarjojen villasukkavarpaat.

 

sunnuntai 8. helmikuuta 2026

Purevia pakkasia

Pitkästä aikaa on etelä-Suomessakin kunnon pakkaset ja on pitänyt viettää sisätiloissakin vähän aikaa, jotta ei posket palellu.
Aloitettiin viikko kirjahommalla ja kirjaimista oli vuorossa P.
Tutustuttiin uutisten viikon kunniaksi paikalliseen sanomalehteen ja leikeltiin sieltä talteen mm. oman nimen kirjaimet. 
Pipipusseja on ommeltu pikkuhiljaa pitkin viikkoa.
Metsässä on ollut hienoja leikkejä. Nyt on suosiossa, paitsi metsästys, myös "ennen vanhaan" tai "luonnossa elämisleikki". Huikeaa mielikuvitusta näillä tyypeillä!

Kirjahommissa tarkkana.

Sanomalehtiaskartelua.

Vähän vaikea kuvio tuli ehkä valittua, mutta onneksi tekijä on sinnikäs.

Liukurimäestä oli tullut niin jäinen, että liukuri oli turha.


Kävimme satuhetkellä kirjastossa. Kirjaston teemana oli tällä viikolla "luonto lainassa" ja kuulimme kaksi karhusatua.

Villasukkakansaa.

Nikkaroitiin grillikioskin luukku. 

Ekapeliä pelaillaan aina silloin tällöin.

Tarkkaa puuhaa.

Tiukkaa keskittymistä.

 

perjantai 30. tammikuuta 2026

Kirpeää talvisäätä

Nyt on eteläiseen Suomeenkin tulleet rapsakat pakkaskelit. Sudenmarjoihin on myös rantautunut flunssa-aalto ja tämä viikko on menty vaihtelevan pienellä porukalla.

Aloitimme viikon luistelemalla, kun pakkaset olivat vielä kohtuullisia. Luistelu sujuu mainiosti ja tällä kertaa jäällä oli myös muita eskarilaisia.

Kirjahommat jätettiin tältä viikolta, kun väkeä oli sen verran vähän paikalla. Lähdimme sen sijaan liukurimäkeen lähimetsään.

Tällä viikolla on myös laulettu talvilauluja, aloiteltu kädentaitoprojektia ja osan kanssa keksittiin omaa satua. Näitä jatketaan ensi viikolla.

Taitavia luistelijoita!

Mäessä ei ollut paljon lunta, mutta riittävästi.


Ilmapallosta tuli näin hieno jääpallo.
Leikeissä pallosta tuli dinosauruksen muna, jota haudottiin vuorotellen.
Toisesta pallosta kuoriutui perhonen.

Näistä syntyy aikanaan "pipipussit" pikku kuhmujen hoitoon.

 

perjantai 23. tammikuuta 2026

100 päivää viisaampaa väkeä

Tällä viikolla aloitettiin Kainaloinen-yhteistyöprojekti kirjaston kanssa. Kun sovitut kirjat on luettu, niin on mahdollista saada oma kirjastokortti.

Tällä viikolla tuli täyteen 100 päivää eskaria ja mietimme hiukan lukua sata. Huomattiin, että sataan sormeen tarvitaan 10 eskarilaista. Ja jos on 10 jumppakorttia, niin jokaista liikettä piti tehdä 10 kertaa.


Kirjastossa kuunneltiin aluksi kirjaston sääntöjä ja hauska lohikäärmesatu.

Pate-papukaija halusi myös osallistua.

Lähtöposeeraus. Kohti puistoa!

100-värityskuva.


100 jumppaliikettä.

Tehtiin lukusuora sataan asti. Hienosti Sudenmarjat osaavat auttaa kaveria vaikeissa numeroissa.

Omat lelut kotoa ja hyvät leikit aamulla.

 

perjantai 16. tammikuuta 2026

Uusi vuosi alkoi

 Vuosi 2026 alkoi rapsakalla pakkassäällä ja luntakin oli saatu mukavasti loman aikana. Käytimme pakkasen ja lumen heti hyödyksi ja "pesimme" kodan matot.

Luistelemaan oli monella jo kova polte päästä ja pari kertaa olemme nyt käyneet. Sudenmarjoissa on koko porukan verran innokkaita luistelijoita. Taito ja into eivät vielä aina kohtaa, mutta tekemällä oppii!

Teimme vuoden ekat kirjahommat ja treenasimme matikkajuttuja toimintapisteillä. 

Lumileikkejä on riittänyt joka päivälle ja lumesta on syntynyt kivoja leikkejä.

Matot piti harjata lumesta puhtaaksi...

...kun ensin oli lapioitu matto täyteen lunta.

Ahkeraa väkeä -kannattaa hyödyntää kotonakin.


Kirjastoreissulla haettiin uutta lukemista.

Vallu-kirjat, sekä erilaiset tietokirjat ovat suosittuja.

Yhdet synttärit juhlittiin sankarin toiveesta salissa. Tässä vauhdikas pottahippa.

Ensin tehtiin iso lumikasa ja annettiin tiivistyä pari päivää.

Sitten kaivettiin tunneleita.

Värjättiin vettä.

Jätettiin jäätymään ja saatiin leikkeihin kivoja jäätimantteja ja -tiiliä.

Tällainen tyyppi istui yhtenä päivänä kodassa ja pyysi päästä Sudenmarjojen maskotiksi.
Hänen esitteli itsensä Väinö-jänöksi.

Luistelemassa.

Samaan aikaa kentällä oli myös isoja koululaisia, jotka auttoivat solmimaan luistimia.

Matikkajuttuja. 





Uusi tunnetyyppi esittäytyi. Jäniksen tunne oli pelko.

Aika kekseliästä linnaa syntyy. Näissä on rakennusinsinööriainesta. 

Linnut vaihtaa pesää -leikki.

Pujottelua sai kokeilla.